Pehmeää ja lämmintä syksyyn

Taas mekko, tällä kertaa ihanan pehmeästä ja lämpimästä, mutta melko ohuesta alpakasta. Tämän mekon neulominen on kestänyt kauan, lähinnä siksi, etten oikein tiennyt millaisen siitä tekisin, ja pelkän sileän oikean neulominen melkein koko mekon verran alkaa jossain vaiheessa tuntua melko tylsältä. Vaikka eipä tällä mitään kiirettäkään ollut, mekkoja minulla riittää muutenkin, mutta varmasti tätäkin tulee kyllä käytettyä paljon. Kuvausta varten puin sen päälleni aamulla ja koko päivän sen sitten olikin päällä, kun en kuitenkaan edes niitä kuvia saanut heti aamusta otettua. Erittäin hyvä asu esimerkiksi nurmikkoa leikatessa :) Auringonpaisteessa kuvia ottaessa meinasi tulla hieman liiankin lämmin, kun piti melkein juosta, että ehdin edes melkein poseeraamaan :) ja lämmintä oli suunnilleen 20 astetta. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi. Mutta reipas tuuli viilensi ihan mukavasti.

Tykkään tosi paljon juuri sileästä neulepinnasta, mutta alunperin ajatuksissani oli neuloa joku palmikkokuviokin johonkin kohtaan, mutta tällä kertaa tästä tuli nyt tällainen. Muutamia raitoja neuloin tähän mekkoon aikaisemmin esittelemästäni hameesta jääneillä langoilla, jotka ovat samaa Dropsin Alpaca lankaa kuin tämä harmaakin. Lankaa kului yhteensä 289 grammaa, vaaleanharmaasta aloitin ihan vähän kuudetta kerää.

Tämän mekon neuloin helmasta ylöspäin yhtenä kappaleena pyöröpuikoilla ilman saumoja. Alussa neuloin jollain vähän paksummilla pyöröpuikoilla, ja saatoin vaihtaa parikin kertaa ohuempiin, ennen kuin päädyin 2,75 mm:n pyöröihin, joilla sitten neuloin suurimman osan mekosta. Ja koska tein tätä niin kauan, minulla ei ollut mitään ohjetta enkä tehnyt muistiinpanoja, en muista silmukkamääriä tai muitakaan yksityiskohtia. Helmaa kaventelin sopivin välein, raidat neuloin, kun halusin vähän vaihtelua sileän oikean neulomiseen ja välillä sovittamalla sain muotoilut kohdalleen. Kädenteiden ja päänteiden reunat neuloin ainaoikeaa, jotta sain ne viimeistellyiksi neuloessani.

Yllättävän hauskaa voi yksinään itseään kuvatessa olla, vaikka mieluummin olisinkin kameran takana kuvaamassa jotakuta muuta.