perjantai 28. marraskuuta 2014

37 kg 231 g

Lankavaraston penkominen sopivan palkinnon löytämiseksi arvontaan johti siihen, että vihdoin sain selvitettyä omistamieni lankojen kokonaismäärän. 37 kiloa ja 231 grammaa! Siis ihan järkyttävän paljon, tiesin, että lankaa on reilusti yli 20 kiloa, mutta olisin kuitenkin luullut, että alle 30, hups! Kokonaisien kerien paino on 34 kg 175 g ja jämäkerien 3056 g. Eli nyt on syytä hakea inspiraatiota omien lankalaatikoiden ääreltä, eikä kannata edes harkita vähäisten pennosteni kuluttamista uusien lankojen ostamiseen.

Langanpäiden päättelyä odottavien töiden kasa, huono kuva väritkin vähän kummallisia. Lähes valmiita töitä siis löytyy, kun vaan vielä saisin aikaiseksi päätellä langanpäät. Innostaa vielä tavallistakin vähemmän, kun koko ajan on niin harmaata, ettei niistä valmiistakaan töistä mitään kunnollisia kuvia saisi otettua.

Olen valmistautunut jämälankavillasukkajoulukalenterin alkamiseen neulomalla sukkien kärjet valmiiksi. Neuloin nuo alut yhtäaikaa samoilla pyöröpuikoilla, mutta koska sukkia ymmärtääkseni neulotaan eri tahtiin, jatkan niiden neulomista sukkapuikoilla. Enää kolme yötä joulukuun alkuun. Olen ihan innoissani tästä jämälankavillasukkajoulukalenterista, vaikka ohuiden sukkalankojen jämäni ovatkin tosi tylsiä (aloittamattomat keräni ovat paljon kivemman värisiä, joten voi olla, että näiden sukkien jälkeen jämiä onkin entistä enemmän eikä vähemmän, mutta mitäs sitten)

2 kommenttia:

  1. Ihan sopiva määrä lankoja ;) Itse en uskalla edes lähteä tarkemmin selvittämään, paljonko lankoja nurkissa oikeasti pyöriikään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, no ei ainakaan tarvi pelätä, että langat loppuisi ihan heti kesken ;)

      Poista