keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -haaste

Pari päivää sitten Lankapirtin Matleena haastoi kaikki käsityötaitoiset tekemään sytomyssyjä johonkin sairaalaan ystävänpäiväksi. Ajattelin heti, että jospa minäkin saisin nyt aikaiseksi neuloa muutaman myssyn. Olen kuitenkin aika saamaton tällaisten kampanjoiden suhteen, ja olisi hyvinkin voinut käydä niin, etten olisi saanut ensimmäistäkään myssyä aikaiseksi ellei SatunNainen -blogin Paula olisi tänään muistuttanut asiasta. Tai siis voihan tässä vieläkin käydä niin, että ystävänpäivänä tai joskus sen jälkeen huomaan, että aloittamani myssy on edelleen kesken, mutta ainakin olen nyt aloittanut ensimmäisen sytomyssyn neulomisen, ja teen sen kyllä ennemmin tai myöhemmin valmiiksi. Toivon toki saavani useammankin myssyn aikaiseksi ystävänpäivään mennessä.


Eilen aloitin taas pari uutta työtä, niistä ei nyt sen enempää, mutta ovat tuossa kuvassa. Ja tänään aloitin tuon sytomyssyn. Se on tuo punainen, näyttää aika hyvältä, siis sen suhteen, että valmista tulisi pian, mutta ei sitä silti tiedä. Varsinkin, kun näitä muita keskeneräisiä on nyt taas niin paljon. Jotain on kyllä melkein valmiinakin. Hupputakki on ollut jo useamman päivän nappeja vaille valmis, langanpäätkin tuli pääteltyä ihan huippuvauhtia uusilla päättelyneuloilla. Huivin langanpäät sen sijaan on päättelemättä ja kauankohan se saa odottaa pingottamista.

KAIKKI MUKAAN NEULOMAAN SYTOMYSSYJÄ!

Matleenan blogista löytyy paljon lisätietoa ja esimerkiksi monia hyväksi todettuja myssyohjeita.

2 kommenttia:

  1. Ihanat värit, yhdessä ja erikseen!
    Kivaa, että sain innostumaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota punaista oli vaan vaikea saada toistumaan kuvassa oikein, eikä se ihan oikealta näytä tuossakaan kuvassa, mutta tarpeeksi lähellä oikeaa sävyä kuitenkin :)
      Kiitos innostamisesta, tuo ensimmäinen myssy onkin jo valmis, ja silmukat luotu seuraavaa varten, neulon kyllä välissä jotain muuta, villalangasta, sormet tarvii lepotauon ;)

      Poista