maanantai 25. tammikuuta 2016

Lankapaasto

Ilmoittauduin tänäkin vuonna mukaan lankapaastoon. Kyseessä on siis Punainen Lanka -blogin Seijasiskon ideoima tempaus. Paasto alkaa helmikuun alusta, ja kestää kolme kuukautta. Tämän kolmen kuukauden ajan tulee olla ostamatta itselleen lisää lankaa. Klikkaa kuvaa, ja lue lisää haasteesta Seijasiskon blogista.
http://4.bp.blogspot.com/-7VOjUImqrj4/VpuukDS7DuI/AAAAAAAAqy0/yUXwLwhicZg/s1600/lankapaastonappi.jpg
Olin mukana paastoamassa viime vuonnakin, ja sehän sujui yllättävänkin hyvin. Toivottavasti onnistun myös tänä vuonna. Lankaa minulla ainakin on niin paljon, että kesken ei lopu, ja paasto on tarpeen. Tällä viikolla yritän keskittyä keskeneräisten neulomiseen, ja lankavarastoni tutkimiseen sekä uusien projektien suunnittelemiseen. Viime vuonna kaikkein parasta lankapaastossa oli huomata kuinka ihania ja inspiroivia lankoja lankavarastostani löytyykään. Ei sieltä mitään unohtuneita aarteita löytynyt, ja kyllä minulla ihan hyvä käsitys omistamistani langoista oli, mutta inspiroiduin niistä uudella tavalla.

Voitin Sinikan käsityöt 2 -blogin 10-vuotissynttäriarvonnassa, ja tänään sain hakea postista tällaisen ihanan yllätyksen. Pari vyyhtiä puuvillalankaa, saapa nähdä tuleeko näistä sytomyssyjä, vai keksinkö jotain muuta. Uusia herkullisia suklaamakuja on aina kiva maistella, sitruunasaippua tuoksui ihanalle, olipa kiva, että arpaonni osui kohdalleni!

8 kommenttia:

  1. Minäkin lähdin paastoon mukaan-eikä taatusti lopu langat kesken;D Aika vähän lankoja ostan muutenkin, mutta paasto antaa uutta puhtia entisten kuluttamiseen.Pitäisikin ihan sukeltaa tuonne lankalaatikoiden ja -koppien sekaan inspiroitumaan ja suunnittelemaan tulevia paastotöitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tuli kyllä loppuvuodesta ostettua niin paljon lankaa, että nyt on syytäkin paastota ;) tällainen paasto saa ihan uudella tavalla innostumaan omien lankalaatikoiden sisällöstä :)

      Poista
  2. Hyvä että palkinto löysi perille.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea toi lanka paasto ja voittaminen nyt on ihan huippua. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois tosi kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Toivottavasti viihdyt blogissani, tulen mielelläni vastavierailulle Aurinkokujalle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva olla mukana, oikein innolla olen suunnitellut, mitä kaikkea voisinkaan tehdä omista langoistani, toinen asia on sitten se, mitä oikeasti ehdin tehdä :)

      Poista