maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikuussa tehtyä

Ensimmäinen lankapaastokuukausi takana, 5 pientä työtä, joiden lankapaaston aikainen langankulutus on 541g, valmiiksi asti tehtynä. Kaksi uutta aloitettu, ja kaksi vanhaa keskeneräistä täysin samassa pisteessä kuin kuukausi (tai vaikka kaksi) sitten.


Kuvassa tämä kuukauden valmistuneet työt: isän myssy, sytosukat, sytomyssy, veljen kaulahuivi ja sukat, jotka näyttivät kuun alussa tuolta. Sain siis vihdoin viikonloppuna valmiiksi nuo yli vuoden keskeneräisenä olleet sukatkin, mutta ovat vielä kuvaamatta. Ne sukat ovat yksi kolmesta keskeneräisestä työstäni, joilla osallistun kevään keskeneräiset haasteeseen. Kahta muuta kevään keskeneräistäni en ole tehnyt vielä yhtään eteenpäin, mutta ajattelinkin keskittyä yhteen kerrallaan. Ohessa toki aina jotain muutakin tekeillä, tällä hetkellä villalegginssit itselle ja lapaset isälle, molemmat JyJy-töitä, nekin kun piti olla aloitettuna tämän kuun loppuun mennessä.

Lankalaihistelu sujuu nyt lankapaaston aikana hyvin, kun lankaostot jää pois. Helmikuussa neuloin 575 grammaa, ja tänä vuonna tähän mennessä lankaa on kulunut 3319g. Lankavarasto on pienentynyt vuoden alusta 1992g.

4 kommenttia:

  1. Hienosti olet saanut kulutettua lankaa:)
    Minulla oli viikonloppuna omissa myyjäisissä hankalaa kun kaverilla oli käsinkehrättyä lankaa puoleen hintaan ja vielä 2kk pitäisi kärvistellä paastolla.Onneksi sain hillittyä itseni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma A., kylläpä jouduitkin pahaan paikkaan ;) hienoa, että sait paaston pidettyä ja onnistuit vastustamaan käsinkehrättyjen alelankojen kutsua, en ole varma olisinko itse onnistunut :)

      Poista
  2. Kylläpä olet ahkeroinut. Minä en ole päässyt noihin lukemiin vaikka ottaisin myös tammikuun mukaan. Taidan olla lankapaaston sijasta lähes neulepaasyolla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saturnina, välillä neulotaan enemmän ja välillä vähemmän :)

      Poista